Viides kesä

Alkamassa on viides kesä omassa pihassamme, puutarhassamme, unelmassamme.
Pari vuotta vanha omakotitalo, jonka yli 6 000 neliön kokoinen tontti oli kirjoittamaton paperi. Ihana ryytimaa kasvatuslaatikkoineen löytyi, pari nuorta omenapuuta ja pieni tammi, vähän pensasaitaa. Eikä sitten paljon muuta. Omenapuut jänikset söivät ensimmäisenä talvena, mutta tammi otti viime kesänä kasvuspurtin. Se taitaa olla jo minua pidempi.

Viisi vuotta sitten alkoi valtava projekti. Niin valtava, että jos olisin sen tiennyt, olisin ehkä miettinyt kaksi kertaa, tai edes istunut hetkeksi alas. Tai en olisi. Niin paljon halusin maalle ja suuren pihan. Me molemmat halusimme.
Koska pihassa ei ollut juuri mitään, olemme tehneet kaiken itse. Kirjaimellisesti. Kaikki suunnitelmat olemme miettineet, yleensä alkuyön tunteina, ja jokaisen kottikärryllisen savimaata ja multaa kärränneet itse. No, mies vähän enemmän kuin minä. Olemme kokeilleet, erehtyneet ja joskus onnistuneetkin. Siirtäneet kasveja ja tehneet kukkapenkkejä uusiksi, välillä kyllästymiseen asti. Kokeilleet mistä pidämme ja mitä pihallemme haluamme. Sekään kun ei ole alusta asti ollut selvää.

Kun pihaa on rakennettu itse pikkuhiljaa, on monella kasvilla pihassamme merkitys. Tuon koivun isäni pelasti mökin vanhan saunan katolta kasvamasta ja toi sen meille. Nuo hevoskastanjat on kasvatettu veljieni lasten puistosta keräämistä siemenistä ja tuo vaahtera on samanikäinen kuin poikamme. Etupihan kivetyshommasta lähdettiin suoraan synnytyslaitokselle. Muistoja ja elämää.

Meidän pihamme on piha, jossa kasvaa onnellisia lapsia ja paljon vallattomia koiria. Kukkapenkkimme eivät varmaankaan koskaan ole niin loistokkaita, etteikö sinne mahtusi pikkupoikaa traktorillaan tai muutamaa uteliasta koirankuonoa. Ja ennenkaikkea, se ei ole koskaan valmis. Hyvä niin.