keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kotisalilla



Me hommattiin talvella kotikuntosalilaite ihan puhtaasti siitä syystä, että elämäntilanteeseen ei vaan saanut fiksusti mahdutettua treeniä ulkopuolisella salilla. Tai mun  mielestä kyllä aika on tosi huono tekosyy treenaamatta jättämiselle, koska sitä aikaa kyllä löytyy tasan niihin asioihin mihin vain haluaa. Kyse on vaan enemmänkin priorisoinnista. Ja koska meiltä sinne lähimmällekin salille on matkaa sen verran, että lähteminen voi olla kynnyskysymys, tuntui oma sali näppärän kokoisella monitoimilaitteella hyvältä vaihtoehdolta.
ja sitä se on kyllä ollutkin. Aluksi meinattiin duunata autotalliin nurkka laitteille lisälämmityksineen mutta päädyttiin kuitenkin onneksi sijoittamaan laite työhuoneen nurkkaan yläkertaan. Hyvä niin, sillä luulen, ettei autotalli olisi talven pakkasilla houkutellut niin hyvin kuin lämmin sisätila.



Peruslaitteena meillä on siis Weider pro 4500, joka mahdollistaa yli 25 harjoitteen tekemisen, Se on aika näppärä laite kokoonsa nähden ja tosi kaukana sellaisista huojuvista ja epävakaista laitteista, joita olen joskus testannut. Kun laitteen merkki oli selvinnyt meille, mies onnistui vielä löytämään sen Torista alle puoleen hintaan verrattuna uuteen.



Mikään mahtava sisustuselementtihän tuo laite ei ole, enkä sitä kyllä mihinkään olohuoneen nurkkaan tunkisi, mutta meillä se mahtui ja sulautui työhuoneeseen aika hyvin.
Ollaan siis oltu hurjan tyytyväisiä ja treenejäkin on tullut vedettyä ihan mukavalla tahdilla. Selvää on, että kotona treenaamisessa on omat mutkansa, kun muutakin tekemistä löytyisi aina. Mitään mistä ei selvittäisi ilman motivaatiota, ei ole ilmennyt, ja ollaan molemmat käytetty sitä varmasti jo yli hintansa verran.





4 kommenttia:

  1. Meilläkin oli joskus samanlainen pömpeli kotona...kunnes kyllästyin siihen..:)

    VastaaPoista
  2. No teillä on mukavasti tilaa tossa ympärillä. Ja laitekin näyttää tukevalta ja järkevältä.
    Meillä on penkki ja puntit ja kuntopyörä kellarissa ahtaassa nurkassa ja ihan liian helposti siitä penkistä tulee vaan taso, jonka päälle laskea kaikenlaista roinaa. Ja kuntopyörän sarvissa on näppärä kuivattaa pyyhkeitä :)

    VastaaPoista
  3. Fiksu ratkaisu jos kotoa löytyy tilaa härvelille eikä kuntosalille pääse helposti. Kuntoilun pitää mielestäni olla helposti järjestettävissä, silloin motivaatio säilyy paremmin ja treenit tulee tehtyä. Minulle kuntoilussa on tärkeää ettei se ole sidottu aikatauluihin ja pääsen kotoa helposti liikkumaan (sali n. 2km päässä ja lenkille pääsee kotiovelta).

    VastaaPoista
  4. Näyttää näppärältä vekottimelta! Ja aivan varmasti fiksu ajatus hankkia laite kotiin ja sijoittaa se siellä paikkaan, jossa on helppo käydä tekemässä treenit:)! Iloisia kuntoiluhetkiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi.